1.2.2016

Pakurikääpä


Pakurikääpä on koivun lahottajasieni, joka muodostaa puunrunkoon hiilenmustia, epämääräisen muotoisia pahkuroita eli pakureita. Se alkaa kasvaa puun vioittuneeseen kohtaan, kuten pakkasen aiheuttamaan halkeamaan. Pakuri on helppo tunnistaa mustasta murenevasta kuoresta ja kanelinruskeasta sisuksesta.

Pakuri on voimakas adaptogeeni eli se sisältää lukuisia terveyttä edistäviä ainesosia. Sitä on käytetty jo vuosisatojen ajan muun muassa Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Kiinassa. Suomessa pakuria käytettiin sota-aikana kahvin ja teen korvikkeena ja siitä tehtyä juomaa kutsuttiin tikkateeksi.

Pakurikääpä.
Tutustuin pakurikääpään vasta muutama vuosi sitten, mutta se on jo saanut minut koukkuunsa. Keitän pakuriteetä vähintään viikoittain, joskus jopa päivittäin. Keräämme ja kuivatamme pakuria kesällä mökillä koko talven tarpeiksi. Teen maku tuo aina mieleen metsän ja mökkitunnelman vaikka keskellä talvea.


Pakurikääpä jatkaa kasvuaan irrotuksen jälkeenkin.

Pakuri irtoaa puusta melko helposti kun sitä kopauttaa vaikkapa kirveellä. Sen jälkeen se kannattaa lohkoa pieniksi paloiksi ja kuivattaa auringossa tai saunassa, jos ei omista kuivuria. Itse kuivatan pakurinpalat ilmavasti tarjottimella auringonpaisteessa ja laitan ne yöksi saunaan kun se on saunomisen jäljiltä lämmin. Kimpaleiden koosta riippuen ne kuivuvat vuorokaudessa tai kahdessa. Hyvin kuivattuna ja kuivassa paikassa säilytettynä pakuri säilyy vuosia käyttökelpoisena.


Pakuria kuivumassa.

Pakuriteetä tehdään keittämällä muutamaa pakurinpalaa kattilallisessa vettä. Lähdeveteen keitettynä tee on kaikkein parasta, jos lähdevettä vaan on saatavilla. Keittoaika voi vaihdella vartista pariin tuntiin. Mitä pidempi keittoaika, sitä enemmän tehoaineita paloista liukenee. Keitettyjä pakureita säilytetään jääkaapissa ja niitä voi keittää kolmesta viiteen kertaa ennen kuin niiden koostumus laimenee. Valmiin teen voi maustaa esimerkiksi hunajalla, sitruunalla tai inkiväärillä.

Pakurikääpä - Opas lääkinnällisten sienten maailmaan.

Pakurikääpä valittiin vuonna 2013 vuoden rohdoskasviksi. Huomioitavaa on, että sen kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan siihen tarvitaan maanomistajan lupa.

Eniten tietoa pakurista olen saanut Jaakko Halmetojan kirjasta Pakurikääpä - Opas lääkinnällisten sienten maailmaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti