12.8.2019

Hiukanharjun luontopolku


Kiersimme Kainuussa sukulaisvierailun lomassa Hiukanharjun luontopolun, joka kulkee upeissa maisemissa Sotkamossa. Neljän kilometrin mittainen polku lähtee Hiukan uimarannan tuntumasta osoitteesta Tervatie 3. Opasteet neuvovat kiertämään polun myötäpäivään, mutta koska menimme ensin ihailemaan upeaa hiekkarantaa, lähdimme vähän kuin huomaamatta kulkemaan reittiä vastapäivään. Siihen suuntaan kiertäessä lenkin hienoimmat maisemat osuvat reitin alkupuoliskolle.




Hiukan hiekkarantaa harjuineen kutsutaan Kainuun Rivieraksi - eikä suotta. Pitkä ja matala ranta on hienoa vaaleaa hiekkaa ja Ison Sapsojärven vesi kirkasta. Aurinkoisena keskikesän päivänä järvi kimalteli vaaleansinisenä ja hiekka tuntui lämpimältä kun istuimme ihastelemassa maisemaa, jolle eteläisessä Itä-Suomessa vetää vertoja vain Huuhanranta Ruokolahdella.



Rannalta polku nousee harjun päälle, jossa se kulkee rantaa myötäillen. Harjun erikoisuus on pois kuluva hiekka, jonka vuoksi reunalla kasvavien puiden juuret kasvavat ikään kuin ilmassa. Paikka paikoin itse polkukin on jo aivan hiekkajyrkänteen reunalla. Iso Sapsojärvi pilkottaa puiden lomasta, ja harjun korkeimmalta kohdalta on vaikuttava näkymä järven aavalle. Pariin kohtaan on rakennettu portaat alas rantaan.



Reitin rantaosuuden puolivälissä polku poikkeaa kiertämään suolammen. Pienen suon yli kuljetaan pitkospuita pitkin ja muu ympäristö on raikasta mäntymetsää. Lammen jälkeen voi valita kiertääkö koko neljän kilometrin lenkin vai oikaiseeko ja kulkee vain kaksi ja puoli kilometriä. Kannattaa ehdottomasti kiertää koko lenkki eikä oikaista, sillä koko lenkin kiertämällä luvassa on lisää kaunista rantamaisemaa ja muun muassa vanha tervahauta.


Kuva: Kimmo Kauppi
Vastapäivään kiertäessä lenkin loppupuolisko on hiekkateitä mäntymetsämaisemissa. Reitti ohittaa hautausmaan, vesitornin ja hotellin. Lopuksi reitti ohjaa takaisin lähtöpisteeseen uimarannalle, jossa voi sään suosiessa pulahtaa reippailun päätteeksi uimaan! Kaikkiaan tämä luontolenkki on hieno kokonaisuus informatiivisine opastauluineen, joissa kerrotaan muun muassa rannan kivikautisesta asutuksesta. Lisäksi paikka on helposti saavutettavissa, sillä hiekkaranta polkuineen sijaitsee aivan Sotkamon keskustan tuntumassa.





5.8.2019

Vastoja ja vihtoja


Saunavasta tai -vihta kuuluu kesään! Se, kummalla nimellä tuota hyväntuoksuista löylypiiskaa kutsuu, riippuu pitkälti asuinpaikasta. Karkeasti jaoteltuna vihta-sanaa käytetään pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa ja vasta-sanaa Keski- ja Itä-Suomessa. Itse olen Etelä-Karjalassa asuvana ja Pohjois-Karjalassa mökkeilevänä tottunut vastaan, mutta Hämeessä asuneena myös vihta kuulostaa luontevalta.

Kuva: Kimmo Kauppi
Koivuvastat ovat perinteisiä kesäsaunan tunnelmantuojia, ja paras aika niiden tekoon on pari viikkoa juhannuksen molemmin puolin. Yleensä vasta tehdään rauduskoivusta, sillä sen lehdet ovat kestävämmät kuin hieskoivussa, mutta mukaan kannattaa laittaa myös hieskoivun oksia niiden voimakkaamman tuoksun vuoksi. Saunoessa vasta upotetaan kylmään veteen ennen käyttöä ja aina silloin, kun sillä ei ropsita.

Koivuvastat juhannussaunassa.
Koivuisen vastan lisäksi kannattaa kokeilla myös katajavastaa. Se ei tunnu käytössä niin piikikkäältä kuin voisi luulla. Katajainen vasta sopii mielestäni erityisen hyvin loppukesään, kun koivuvastakausi on jo ohitse. Katajavastat haudutetaan kuumassa vedessä ennen käyttöä, jolloin piikit pehmenevät sopivasti, ja lisäksi haudutusvedestä saa hyväntuoksuisen löylyveden. Katajoilla ropsuttelu on eräänlaista kotikutoista akupunktiohoitoa!

Katajavastat.
Katajavastat mökkisaunassa.
Koivun ja katajan lisäksi vastan voi tehdä myös esimerkiksi pihlajasta, lehmuksesta, lepästä, tammesta, vaahterasta tai syreenistä! Näitä muita vastoja en ole vielä kokeillut, mutta ajattelin tästä lähtien tehdä joka kesä jonkin uudenlaisen vastan. Tämän kesän uusi kokemus oli kataja. Vastatarpeita kerätessä tulee muistaa, että niitä saa kerätä vain omasta metsästä tai maanomistajan luvalla.


1.8.2019

Lasolan hiidenkirnu


Lappeenrannan ympäristössä on kaksi hiidenkirnua, joista toinen on Ruusin Turasalossa Taipalsaarella ja toinen on Lasolan kylässä. Olimme jo aiemmin käyneet katsomassa Turasalon hiidenkirnua, ja nyt poikkesimme mustikanpoimintareissulla vilkaisemassa Lasolan vastaavaa. Hiidenkirnulle pääsee Kokkokalliontieltä käsin, ja maastokartasta näkee sen tarkemman sijainnin pienen kallion päällä.


Hiidenkirnut ovat jääkauden aikaansaannoksia, sillä ne ovat syntyneet jäätikön voimakkaasti virtaavien sulamisvesien ja niissä pyörineiden kivien muovatessa kalliota. Lasolan kirnu on kovin vaatimattoman kokoinen, sillä Suomen suurimpiin hiidenkirnuihin mahtuu vaikka ryhmä ihmisiä sisälle. Kirnut ovat rauhoitettuja luonnonsuojelukohdeita, mistä on tieto tämänkin kohteen lähellä olevassa kyltissä.


Muinaissuomalaiset uskoivat, että monet jääkauden jäljet, kuten hiidenkirnut ja -kiukaat, ovat hiisien tekosia. Entisaikaan nimittäin uskottiin, että ennen ihmisiä Suomea asuttivat hiidet, jotka kirnusivat maidosta voita näissä kalliokuopissa - siitä nimitys hiidenkirnu. Vaikka nykyään tämänkaltaisille luonnon erikoisille teoksille on tieteellinen selitys, on näissä paikoissa silti aina vähän mystinen tunnelma - henkäys meidän suomalaisten historiaa...



10.7.2019

Onko maa ihmistä varten?


Löysin varastoa siivotessa vanhoja lukion äidinkielen ainekirjoitusvihkojani. Niitä oli kiinnostavaa lukea yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen! Yksi kirjoituksistani tuntuu edelleen ajankohtaiselta, vaikka joistakin asioista ajattelen nykyään hieman laajemmin. Esimerkiksi ensimmäisessä kappaleessa olen kirjoittanut, että ihminen itse voisi vaikuttaa evoluutioon. Ehkä geenimuuntelun kautta kyllä, mutta asia ei silti ole niin yksioikoinen. Jos kerran evoluution tuloksena muotoutunut ihminen isoine aivoineen keksii geenimuuntelun sekä risteyttää eläin- ja kasvilajeja, niin eikö sekin ole evoluutiota... Tässä on siis tekstini vuodelta 1997:


Onko maa ihmistä varten?

 

Evoluutio on niin sanottu luonnonlaki, jota koko eliöyhteisö noudattaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Ihminen on luonut omat sääntönsä, ja taistelee nyt kumotakseen kaikki luonnonlait tai ainakin löytääkseen jokaisesta laista ihmisen mentävän aukon. Hän vaikuttaa maalla, merellä ja ilmassa, vaikka hänen lajityypillinen elinympäristönsä olisi ainoastaan maa. Ihminen matkustaa lentokoneella vain siivellisille eläimille tarkoitetulla alueella ja liikkuu laivoilla ja sukellusveneillä vain kiduksellisille eläimille ominaisessa ympäristössä. Hän on jopa käynyt koko biosfäärin ulkopuolella, avaruudessa asti. Ihmisen luonnonlaki on: "Jos et voi tehdä jotakin, keksi laite, jonka avulla se on mahdollista."

Pertti Koskimies toteaa Suomen Luonto -lehden elokuussa 1995 ilmestyneessä artikkelissaan Erämaan haukka, että ihminen on nopealla vauhdilla tuhoamassa luonnon viimeisetkin rippeet. Hänen mielestään ihmisten tulisi luopua tietoa ja järkeä korostavasta yhteiskunnastaan, ja alkaa elää yrittämättä muuttaa luontoa. Luonto kyllä pitää itsestään huolen, ihmisen ei tarvitsisi millään tavoin puuttua sen kiertokulkuun, ei negatiivisessa eikä edes positiivisessa mielessä. Luontoa ei missään tapauksessa saisi pitää vain ihmisen raaka-ainevarastona ja välineenä korkean elintason saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Voin kuvitella, kuinka ihanteellinen tilanne olisi luonnon ollessa kaikille ihmisille itseisarvo, josta ei yritettäisi hyötyä millään tavalla. Tällainen tilanne on kuitenkin erittäin epärealistinen. Ihminen on kahdelle jalalle nousemisestaan asti käyttänyt luontoa ja muita eläimiä hyväkseen, joten miksi hän nyt muuttuisi. 

Koskimiehen mielestä nykyinen luonnonsuojelu kaikkine tutkimuksineen (esimerkiksi lintujen rengastaminen) on väärin luontoa kohtaan, koska siinäkin on takana vain ihmisen halu käyttää valtaa maapallolla. Suojellakseen luontoa todella ihmisen täytyisi alistua osaksi sitä pitämättä itseään muita eliöitä arvokkaampana. Optimaalisin tilanne olisi luonnonsuojelun ollessa tarpeetonta kaiken ihmisen aiheuttaman tuhon puuttuessa. Mielestäni ongelmana Koskimiehen tavoittelemassa ihmisen ja luonnon suhteessa onkin juuri sen ihanteellisuus. Ei ole realistista olettaa ihmisen koskaan luopuvan itsekkäästä oman edun tavoittelustaan. Luonto on sitä paitsi jo nyt niin hyväksikäytetty, että aiheuttamiamme tuhoja on mahdotonta korjata. Ihmisten ei tulisi kuitenkaan olla välinpitämättömiä maapallon kohtalosta, vaan yrittää pelastaa se, mikä on pelastettavissa.

Nykyisen luonnonsuojelun arvostelu ei mielestäni ole pahitteeksi, sillä siinäkin on takana ehkä ihmisen halu säilyttää muutamia eläinlajeja vain niiden kauneuden vuoksi. Maailmassa on monia pieniä hyönteisiä, jotka ovat elämän kannalta tärkeämpiä kuin esimerkiksi saimaannorppa, mutta niitä ei suojella, koska ne eivät tuota ihmiselle mitään iloa. Nykyinen luonnonsuojelu on siis epäoikeudenmukaista. En tuomitse tällaista suojelua kuten Koskimies, mutta uskon jonkinlaisen arvostelun esittämisen olevan aiheellista. Olen havainnut yleensäkin kaikessa ihmisen toiminnassa olevan jonkinlaista kritisoinnin aihetta.

Uskonto, teknologia ja tiede ovat Koskimiehen mukaan ihmisen apuvälineitä lajisorron toteuttamisessa. Jopa biologia ja ekologia alistavat muun muassa ekosysteemit ja solut ihmisen tarpeisiin. Olen Koskimiehen kanssa samaa mieltä monien tutkimuksien tarpeettomuudesta. Onko ihmisen aivan pakko tietää kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat planeetastamme ja sen pienimmistäkin atomeista, jotta hänen elämänsä olisi mielekästä ja elämisen arvoista? Mielestäni ihminen olisi onnellisempi kaikessa tietämättömyydessään, mutta tämän tietoyhteiskunnassa elämisen vuoksi on suoraan sanottuna pakko pysyä mukana kehityksessä.

Arvostan Koskimiestä, Pentti Linkolaa ja muita heidän kaltaisiaan ekoisteja, sillä minusta ei olisi uhrautujaksi. Tiedän olevani liian mukavuudenhaluinen luopuakseni monista nykyajan mukavuuksista. Mutta vaikka en ensimmäisenä olisikaan uhrautumassa luonnon vuoksi, pidän ihmisistä, jotka yrittävät herättää ihmiskunnan sen loputtomalta vaikuttavasta unesta, jossa se on maailman valtias, ja maapallo vain sen loputtomien mielihalujen tyydyttämiseen tarvittavien raaka-aineiden ehtymätön varasto.

Ihmisten pitäisi siis Koskimiehen mukaan laskeutua valtaistuimeltaan ja tehdä luonnonsuojelu tarpeettomaksi. Kaikenlainen asioiden välineellistäminen ja hyödyn tavoittelu tulisi lopettaa. Minusta kuitenkin tuntuu, että koskaan ei tulla näkemään luontoa ylimpänä itseisarvona ja ihmistä eläimenä muiden eläinten joukossa.